Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuvärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuvärit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee

En tosin polta... En muistanutkaan, miten kiva biisi tämäkin on.


Sainpa kuitenkin viiime postauksen jälkeen piirretyä jotain. Toinen asia, mikä auttaa luovaan lukkoon, on siitä valittaminen. :P
Totesin muuten, että on aivan törkeän kivaa piirtää käyttämällä useammanlaisia kyniä. Tässäkin työssä käytin kuulakärkikyniä, tussia ja puuvärejä. Ja tässä postauksessa on yksi kuva, jossa edellä mainittujen kynien lisäksi käytin lyijykynää ja highlightereita. Ai että minä nautin sen piirtämisestä.
Ylläoleva kuva on jatkoa tälle teokselle. Valitan suurta kokoa. Edelleen Kamen no Maid Guyta. Nyt voinkin alkaa tehdä jotain muuta.

Jaahas, olen tällä hetkellä koulussa. Ei kun... koululla. Jos olisin koulussa, olisin tunnilla, mutta olen täällä ihan muuten vaan, joten olen siis koululla. Kävin myymässä yhden kirjan ja nyt odotan, että ruokailu alkaa. Tosin siellä on jotain makkarajuttua... Ei ihan miun suosikkiani. No jaa. Ilmanen on ilmasta.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

He-ooooH!

29.3.2009
Jostain syystä tuli aivan hillitön hinku piirtää alastomia miehiä. Itse asiassa vieläkin tekee mieli piirtää komeita, hyväkroppaisia poikia ilman rihmankiertämää. Yllä olevaa aloin piirtää tuossa aiemmin viikolla, sellattee luonnostyyppinen, en turhia paineita ottanut oikeaoppisesta anatomiasta ja sellaisesta. Huomaa, että täytyy harjoitella rutkasti vielä vartalon piirtämistä rintakehästä alaspäin. Ja miksei ylöspäinkin. Väritin tämän aika nopeasti, tajusin vasta myöhemmin, että olisin voinut piirtää heidät saunan laiteille (kuuma lähdekään ei tainnut olla minun oma ideani taustaksi...). Tosin silloin oikean yläkulman blondin asento olisi ollut vähän hölmö... puolivahingossa muuten piirsin hälle liian hyvän yläkropan, joten hillitsin itseäni sitten persauksen kanssa. Että näin. Toi röökikin savuttaa aika pahasti... Mutta minun tehtäväni ei ole kuvata realistisesti todellisuutta, sellainen rajoittaa tekemistä rikollisen paljon.

Tätä en alunperin ajatellut laittaa tänne ollenkaan. Mutta laitoin sitten kumminkin, on siinä sen verran haaskoja juttuja. Tai sairaita. Sisäpiirivitsejä. Että lälläslää. Olin tuohon samaiselle sivulle koonnut vähän muistiinpanoja, kun sitten aloin piirtää sille tuota hölkkäävää tyyppiä (on hällä nimikin, mutta en katso tarpeelliseksi sanoa sitä). Sitten piirsin alastoman kokin. Niistä oli silloin todella selvät visiot. Sitten piirsin ryhmästä loput kolme jäsentä ja nimesin työni Aamutoimiksi. Lehden nimen keksin, kun olin vastikään katsonut erään hassun, nyt tosin poistetun, videon, jossa Mörkö kauppaa lehtiä Muumeille. "Ostakaa nyt edes Muumien Sanomat". Sitten sain törkeän idean piirtää vähäpukeisia naisia tuomaan tiettyä kieroa ristiriitaa koko asetelmaan, koska jo alun alkaen kyseinen hahmo on luontojaan sitä tyyppiä, joka ei ole kiinnostunut Muumeista eikä pornografiasta.

6.4.2009

Juupa juu, en ole saanut mitään piirrettyä noiden ylläolevien jälkeen. En ole ollut oikealla tuulella. Istunu tietokoneella päivät pitkät. Lukenu hauskoja juttuja tvtropes.comista, kattonu APH-videoita (voisin periaatteessa mättää niitä läjäpäin tänne, mutta jos en nyt kuitenkaan... No, tämän ainakin laitan! Se on niin kaunis!).

Mutta joo, näihin tunnelmiin päättyy tiedotus. Toisella kertaa lisää asiaa.

Inka, päivitä!!

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Horoskooppi-ihmisen keekoilua

Ihan vaan sillä, että innostuin taas eilen astrologiasta ja tutkin oman merkkini lisäksi vaihteeksi myös ystävieni merkkien perusominaisuuksia. Naureskelin sitten itsekseni, Pasila-fani kun olen, että Kyösti Pöysti ei kyllä tykkäis minusta, kun olen kiinnostunut horoskoopeista ja tykkään Améliesta. Voi voi. Joskus mietin, miksi Pöysti inhoaa kyseistä leffaa niin hirveästi... jotenkin on myös semmoinen kutina, ettei kovin moni muukaan välitä siitä... no jaa. Mitä yksi elokuva kertoo ihmisestä? Ei paljon mitään.

Mutta taas on aika hirveiden kuvien. Tämä ylläoleva ainakin on allekirjoittaneen mielestä todella jotain.. aivan.. en tiedä. Perusheteromiesten kauhu. Hivenen naiselta näyttävä heteromies. Vähän niin kuin miltä japanilaiset luulevat ranskalaisten näyttävän. Tämä tosin ei ole blondi. Voi japanilaiset, eläkää vain fantasioissanne, ja aiheuttakaa meille realist(inats)eille päänsärkyä.
Pahoittelen skannauksen heikkoakin heikompaa laatua.

Vanhahko teos. Kun olin saanut tämän valmiiksi, pidin sitä parhaimpana piirroksena, jonka olin ikinä piirtänyt. Jollain lailla se on sitä vieläkin. Olin todella onnistuvassa tilassa ja pystyin antamaan palttua mm. sellaisille taiteellisuutta rajoittaville tekijöille kuin korrekti anatomia. Sen kun vain vedin viivoja innoissani ympäriinsä. Sellainen on hyvin virkistävää. Siihen kuuluisi vielä jonkinasteinen tausta, mutten sitten kokenut tarpeelliseksi alkaa työstää sitä tarkemmin. Sen verran voin sanoa niille, joille kuva ei oikein aukea, että nuo kolme ikään kuin lentävät, pienen matkaa. Kohoavat ilmavirran mukana. Miettikääs miten se on mahdollista. Jonkun vesiväriversionkin olen tästä tehnyt, mutta se ei oikein onnistunut.
Ehkä mä vielä yhden laitan...

Pienen pientä hahmoluonnostelua. Aika vanha kyllä tämäkin. :P
Tekeillä on merkintä, jossa on muutama jo yli vuoden vanha luonnos toisesta sarjakuvastani. Sillä on jo juoni alusta loppuun, varsin valmiit hahmot, enää vain pitäisi saada itseni piirtämään se. (Ja ehkä, jokin kaunis päivä, joku suostuu *gasp* julkaisemaan sen. Ei! Se on liikaa tämänhetkiselle maailmalleni, koko ajatuskin!)

Ehkä mä jonain päivänä saan taas jotain uutta aikaan. Sitä odotellessa: Yie Ar Kung-Fu, YEAH! (alkuperäinen on kyllä hauskempi ja nerokkaanpi, mutta on tuossa Hetalia-versiossakin oma viehätyksensä)

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Tyytymättömät

Pieni vitsintapainen, jota en nyt rupea suuremmin selittelemään. Ihan vaan siitä syystä, ettei joku varasta nerokasta sarjakuvaideaani (joku suomenkielentaitoinen, joka sattumalta eksyy tähän vaatimattomaan blogiini). Ehkä tuosta jotain huumoria irtoaa siitä huolimatta, mielikuvitusta saa käyttää.
Aika nopeasti tuonkin hutaisin, mikä näkyy anatomiassa ja värityksessä (skanneri muuten ikävästi aina raiskaa värit), mutta olen jo aika hyvin päässyt irti siitä, että suuremmin välittäisin moisista pikkuseikoista.

Hieman vanhempi luonnos samasta sarjasta. Hieman jos saan kavereita (ja itseäni) mainostaa, niin vasemmalta alkaen ensimmäisen hahmon on suunnitellut Kaisu, toisen Sini, kolmannen Inka ja laitimmainen oikealla on omani. Joukkoon kuuluu vielä viides, joka tähän työhön ei ollut vielä ehtinyt mukaan, täytyy piirtää vielä sellattee kuva, missä on kaikki viisi (tai ehkä jopa kaikki kymmenen...?).
Puuväreillä on muuten älyttömän kivaa värittää, tajusin vasta männäviikoilla. Vuosi sitten ostin Akatemisesta kalliilla Faber-Castellin akvarellivärikynät, ja vasta nyt olen alkanut niitä käyttämään. Sama homma piirtopöydän kanssa. Kun ei muka ole osannut niitä käyttää. Ja paskanmarjat. Periaatehan on törkeän yksinkertainen, ja tekniikan oppii tekemällä, muilta saa myös katsoa mallia.
"Pahoittelen" taitosta oikeassa alakulmassa. Paperina molemmissa on Paperipisteen viivaton A4-vihko, niitä joita saa halvalla Suomalaisesta. Paperi on niin ohutta, että se kuultaa läpi, mutta sille on todella mukavaa piirtää.
Muuten, molempia piirtäessä katsoin (tai paremminkin kuuntelin) Pasilaa. Siinä ohjelmassa on jotain todella inspiroivaa, sen lisäksi, että on todella hauska ohjelma.