Mutta taas on aika hirveiden kuvien. Tämä ylläoleva ainakin on allekirjoittaneen mielestä todella jotain.. aivan.. en tiedä. Perusheteromiesten kauhu. Hivenen naiselta näyttävä heteromies. Vähän niin kuin miltä japanilaiset luulevat ranskalaisten näyttävän. Tämä tosin ei ole blondi. Voi japanilaiset, eläkää vain fantasioissanne, ja aiheuttakaa meille realist(inats)eille päänsärkyä.Pahoittelen skannauksen heikkoakin heikompaa laatua.
Vanhahko teos. Kun olin saanut tämän valmiiksi, pidin sitä parhaimpana piirroksena, jonka olin ikinä piirtänyt. Jollain lailla se on sitä vieläkin. Olin todella onnistuvassa tilassa ja pystyin antamaan palttua mm. sellaisille taiteellisuutta rajoittaville tekijöille kuin korrekti anatomia. Sen kun vain vedin viivoja innoissani ympäriinsä. Sellainen on hyvin virkistävää. Siihen kuuluisi vielä jonkinasteinen tausta, mutten sitten kokenut tarpeelliseksi alkaa työstää sitä tarkemmin. Sen verran voin sanoa niille, joille kuva ei oikein aukea, että nuo kolme ikään kuin lentävät, pienen matkaa. Kohoavat ilmavirran mukana. Miettikääs miten se on mahdollista. Jonkun vesiväriversionkin olen tästä tehnyt, mutta se ei oikein onnistunut.Ehkä mä vielä yhden laitan...
Pienen pientä hahmoluonnostelua. Aika vanha kyllä tämäkin. :PTekeillä on merkintä, jossa on muutama jo yli vuoden vanha luonnos toisesta sarjakuvastani. Sillä on jo juoni alusta loppuun, varsin valmiit hahmot, enää vain pitäisi saada itseni piirtämään se. (Ja ehkä, jokin kaunis päivä, joku suostuu *gasp* julkaisemaan sen. Ei! Se on liikaa tämänhetkiselle maailmalleni, koko ajatuskin!)
Ehkä mä jonain päivänä saan taas jotain uutta aikaan. Sitä odotellessa: Yie Ar Kung-Fu, YEAH! (alkuperäinen on kyllä hauskempi ja nerokkaanpi, mutta on tuossa Hetalia-versiossakin oma viehätyksensä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti