Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Sunnuntai on niljainen

Oli varsin mukavainen viikonloppu, täytyy sanoa. Viime perjantai oli paras päivä hyvin, hyvin pitkään aikaan. Ei tullut yhtään ikäviä tilanteita. Ei kyllä lauantainakaan, mutta silloin ei paljon tapahtunut mitään, puuhastelin vain kupen rästitöiden kimpussa. Sainkin ison osan tehtyä. Kävin myös Riihisaaressa katsomassa Taru Innasen taidenäyttelyn (miun flamenco-opettaja). Se oli hiano. Siellä oli myös varsin mielenkiintoinen näyttely Suomen autonomian ajoista.



Ah, tässä taas vähän jotain söherryksiäni. Vasemmalta alkaen Ilmari, Hans ja Kurt (jolla on mini-Hans). Joukosta puuttuu vielä Sampo ja Eelis. Olen ajatellut tehdä jonkinsortin hahmoesittelyt, ettei ei-tuttujeni/satunnaisten kävijöiden tarvitsisi ihmetellä, mitä minä oikein piirtelen tänne. Laitoin nämä koristamaan blogini reunaa.


Tässä taas on Kaisu. Näköinen eli ei, minä pidän tästä, se on varsin onnistunut.

Joku saattaa ihmetellä tämän postauksen otsikkoa. Hoksasin tänään päiväkirjaan kirjoittaessani, miksi sunnuntaisin on aina niin likainen olo. Siis, sunnuntaihan eroaa varsin paljon muista päivistä muun muassa siksi, että useimmat liikkeet ovat kiinni ja nekin, jotka ovat, aukeavat vasta puolilta päivin, eli kämpillä täytyy hikoilla monta tuntia ennen kuin on järkeä lähteä ulos. Ruokakaupassa ei ole paljon tekemistä. Sitä paitsi, sunnuntaita seuraa maanantai, jolloin kaikki taas heräävät arkeen. Sunnuntai on viimeinen hikinen rutistus ennen arjen rientoja, eikä silloin oikein pysty kunnolla lepäämäänkään. Toisekseen yleensä, jos olen kotona, sunnuntaina täytyy lähteä aikaisin junalle tai bussille, koska olen nyt kuusi vuotta opiskellut toisella paikkakunnalla. Ei mitenkään erityisen rentouttavaa. Tylsää ja niljaista.


Motiivinsa kullakin. Vasemmalta alkaen Hans, Ilmari, Kurt, Eelis ja Sampo. Harkitsen tämän värittämistä. Hetken mielijohteesta tämän piersin.


Näihin tunnelmiin voisinkin päättää tällä kertaa. Juoksevaan Hansiin.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Tyytymättömät

Pieni vitsintapainen, jota en nyt rupea suuremmin selittelemään. Ihan vaan siitä syystä, ettei joku varasta nerokasta sarjakuvaideaani (joku suomenkielentaitoinen, joka sattumalta eksyy tähän vaatimattomaan blogiini). Ehkä tuosta jotain huumoria irtoaa siitä huolimatta, mielikuvitusta saa käyttää.
Aika nopeasti tuonkin hutaisin, mikä näkyy anatomiassa ja värityksessä (skanneri muuten ikävästi aina raiskaa värit), mutta olen jo aika hyvin päässyt irti siitä, että suuremmin välittäisin moisista pikkuseikoista.

Hieman vanhempi luonnos samasta sarjasta. Hieman jos saan kavereita (ja itseäni) mainostaa, niin vasemmalta alkaen ensimmäisen hahmon on suunnitellut Kaisu, toisen Sini, kolmannen Inka ja laitimmainen oikealla on omani. Joukkoon kuuluu vielä viides, joka tähän työhön ei ollut vielä ehtinyt mukaan, täytyy piirtää vielä sellattee kuva, missä on kaikki viisi (tai ehkä jopa kaikki kymmenen...?).
Puuväreillä on muuten älyttömän kivaa värittää, tajusin vasta männäviikoilla. Vuosi sitten ostin Akatemisesta kalliilla Faber-Castellin akvarellivärikynät, ja vasta nyt olen alkanut niitä käyttämään. Sama homma piirtopöydän kanssa. Kun ei muka ole osannut niitä käyttää. Ja paskanmarjat. Periaatehan on törkeän yksinkertainen, ja tekniikan oppii tekemällä, muilta saa myös katsoa mallia.
"Pahoittelen" taitosta oikeassa alakulmassa. Paperina molemmissa on Paperipisteen viivaton A4-vihko, niitä joita saa halvalla Suomalaisesta. Paperi on niin ohutta, että se kuultaa läpi, mutta sille on todella mukavaa piirtää.
Muuten, molempia piirtäessä katsoin (tai paremminkin kuuntelin) Pasilaa. Siinä ohjelmassa on jotain todella inspiroivaa, sen lisäksi, että on todella hauska ohjelma.