Oon nyt ollut täällä Limingan taidekoulussa melkein kolme viikkoa.
Ei ole kylmäksi jättänyt tämä paikka. Katsokaas nyt näitäkin:



Meillä oli havainnosta piirtämisen kurssi viikko sitten. Oli hyvi opettavainen kurssi.
Perhana vie näitä kärpäsiä, niitä on joka puolella!
Mitäs minä olen ehtinyt tekemään kolmessa viikossa? En mitenkään älyttämästi piirtämään omiani, kun tekee mieli tehdä kaikkea muuta. No telkkaria on ainakin tullut katsottua hälyttävän paljon. Muutama kaverikin on tullut, ja sydänsuruja. Ilmoittauduin myös venäjän alkeiskurssille, joka alkaa huomenna Oulussa. Sinne on puolen tunnin bussimatka.
Mun pitäis käydä ostamassa vaatteita, kun niitä nyt on hirveän vähän, pitää koko ajan olla pesemässä. Lisäksi pitäisi olla vielä niinkin aikaansaava, että käyn otattamassa ne toiset reiät korviin. Olen sitä haaveillut.
Ah, pitää muuten kattoo, jos löytyis jotain piirroksia lisää...
TIISTAI 8.9.2009
Keksin tänään, että voisin ruveta puuhaamaan omakustannetta! Ajattelin käyttää siinä Mentalin ihania siskoksia Terhiä, Esteriä ja Reijaa (oiskohan miulla heistä yhtään kuvaa?), piirtää jonkun hienon tarinan heidän elämästään, koska miusta tuntuu, ettei sitä kannata tunkea Mentaliin itseensä, koska siinä on jo muutenkin hirveästi tavaraa, eikä se ole Mentalin juonen kannalta kovinkaan oleellista. Anyho, rupean sitä suunnittelemaan! :)
Meillä on tällä viikolla improsarjakuvakurssi. Piirretään parissa minuutissa jokin (sarja)kuva annetusta aiheesta, mikä voi olla kuva tai sana tai lause. Miusta oli tosi huvittavaa, kun maanantaina kerrottiin tulevasta kurssista. Seuraavat säännöt annettiin:
1. TEE HUONO
2. HUTILOI
3. JÄTÄ KESKEN
4. ÄLÄ LUONNOSTELE
5. ÄLÄ UJOSTELE
6. SAA TUHOTA
Se on sekä tosi hauskaa että todella turhauttavaa ja raskasta. Suurin osa miun tuotoksista on kyllä ihan hanurista, mikä oli tarkoituskin, mutta niitä ei paljon kehtaa näytellä muille. Ehkä mie tänne voisin muutaman laittaa. Pitää ensin vaivautua tuonne Impivaaraan, kun nyt olen täällä asuntolassa kaverin koneella.

Aika hyvä...
Henna, tuo etanasarjakuva on todella ihanasti piirretty! Haluan nähdä sinulta enemmänkin juttuja, jotka olet piirtänyt suoraan tussilla ilman hahmottelua. Ja nuo lyikkäripiirrokset on hyviä. Etenkin alin. Hyvä pers-pektiivi.
VastaaPoistaP.S. Liminga kuulostaa tosi rennolta ja vapauttavalta koululta. Teit oikein, kun menit sinne.