sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee

En tosin polta... En muistanutkaan, miten kiva biisi tämäkin on.


Sainpa kuitenkin viiime postauksen jälkeen piirretyä jotain. Toinen asia, mikä auttaa luovaan lukkoon, on siitä valittaminen. :P
Totesin muuten, että on aivan törkeän kivaa piirtää käyttämällä useammanlaisia kyniä. Tässäkin työssä käytin kuulakärkikyniä, tussia ja puuvärejä. Ja tässä postauksessa on yksi kuva, jossa edellä mainittujen kynien lisäksi käytin lyijykynää ja highlightereita. Ai että minä nautin sen piirtämisestä.
Ylläoleva kuva on jatkoa tälle teokselle. Valitan suurta kokoa. Edelleen Kamen no Maid Guyta. Nyt voinkin alkaa tehdä jotain muuta.

Jaahas, olen tällä hetkellä koulussa. Ei kun... koululla. Jos olisin koulussa, olisin tunnilla, mutta olen täällä ihan muuten vaan, joten olen siis koululla. Kävin myymässä yhden kirjan ja nyt odotan, että ruokailu alkaa. Tosin siellä on jotain makkarajuttua... Ei ihan miun suosikkiani. No jaa. Ilmanen on ilmasta.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Ikään kuin luova lukko



Että minä sitten inhoan sitä, kun on sellainen fiilis, että haluaisi hirveästi piirtää jotain, mutta sitten ei kuitenkaan pysty, syystä ja toisesta. Aina kun otan kynän käteen, en uskallakaan vetää yhtään viivaa. En tiedä, mihin sen vetäisin, mitä piirtäisin. Pelkään, että siitä tulee kuitenkin hirveää scheissea ja sitten hävettäisi, "mitä mä nyt tällasta paskaa julkean piirtää, täähän on häpeäksi tälle kauniille paperille, minulle itselleni, ja jokainen, joka sen sattuu näkemään, pakahtuu myötähäpeästä."
Tällainen. Ajattelu. On. Hanurista. Hanurista, I say! Piirtämisen ajattelustakin katoaa kaikki ilo.
Ainoa keino tällaiselle on vain ja ainoastaan se, että kaikista mielen vastalauseista huolimatta alkaa vain piirtää jotain. Jotain todella ylilyötyä, välittämättä mistään perspektiiveistä tai oikeaoppisesta anatomiasta tai väritasapainosta, siis ylipäätään mistään, mikä tietyssä mielentilassa rajoittaa tekemistä rikollisen paljon.
Lopputuloksesta voi tulla hyvinkin hieno. Jos muistaa varoa ylityöstämistä, tai koko homman vetämistä ihan leikiksi alentamalla itseään sellaisilla ajatuksilla kuin "no, kuhan jotain piirrän ihan sama, paskaa tulee kuitenkin". Niin tai näin, täytyy olla aidosti ylpeä tekeleestään, vaikka hyväntahtoisesti nauramalla sille. Etsiä siitä ne asiat, joista pitää, vaikka yksi piste, joka on mielestään kivassa paikassa, tai yksi viiva, jonka vetänyt juuri oikein, jota ei tarvitse mennä sörkkimään enää (tosin houkutus tähän on lähes vastustamaton). Sitten laittaa työn varmaan paikkaan, josta sitä voi ihastella ja muistella, miten hauskaa ja vapauttavaa sen piirtäminen oli.
Tekniikka on pettämätön, se on itsessä vika, jos se ei toimi!

Ja näin olen purkanut teille sydäntäni. Iski kova halu kirjoittaa tänne jotain, vaikka en olekaan piirtänyt yhtään uutta kuvaa. Sen sijaan voisin laittaa joitain valokuvia, vaikka jos inspiraatioita saisi.
Kirjoituspöytäni on aina täynnä kaikenlaista enemmän tai vähemmän hyödyllistä kamaa. Kuvassa yllä on juuri sitä enemmän hyödyllistä. Noita kyniä katsoessa tulee hirveä tarve vain alkaa piirtää jotain. En tosin juuri nyt tällä hetkellä "voi" alkaa piirtää mitään, koska nyt kirjoitan tämän entryn loppuun, sitten pitää käydä kaupassa, leipoa suklaakakkua huomista varten... itsekin pitäisi jotain syödä, mutta syödessä pystyy joten kuten ehkä piirtämään myöskin. Ei, ei hyvä, ruoka täytyy syödä kunnioittaen ja piirtäessä ei touhuta muuta, ainakaan käsillä. Jotain kunnioitusta sentään. Piirtäminen ja syöminen ovat pyhiä asioita, joita ei tehdä samanaikaisesti.

Hei, mikäs sen inspiroivanpaa kuin nähdä itsensä piirtämässä. Tosin, tässä kuvassa vain esitän piirtäväni, tarvitsin näitä kuvia malliksi lopputyötäni varten (laitan siitä ehkä kuvan tänne joskus). Muistan hyvin, kun yritin piirtää siinä, kun kaveri kuvasi, että siitä ei tullut yhtään mitään, jotain skeidaa vain piirsin. Selittyy sillä, ettei se varsinainen piirtäminen ollut niin tärkeää, kunhan vain näytin siltä, että piirsin, asennolta ja olemukselta.
Se, mikä tästä tekee sitten niin inspiroivan, on juuri se, että itse lopputyön tekeminen oli erittäin antoisaa. Vaikka toisinaan hankalaakin, mutta se kuuluu asiaan. Työstä tuli oikein hieno ja siitä jäi mukavat muistot (ja kymppi todistukseen, jopa portfoliosta, vaikka kyhäsin sen parissa päivässä).

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Maaaan, my life sucks.


Juu, ei mene hyvin. Siitä huolimatta, että sain vihdoinkin taas jotain piirrettyä, niin ei mene hyvin.
Juu juu, tuolta edessä juoksevalta tyypiltä puuttuu aikamoinen pala vartalosta, mutta se onkin nyt niin kuin suuntaa antavana. Innoitus tähän tuli tämän hurmaavan animesarjan lopputeksteistä. Kyseinen anime oli aika hauska, vaikka siinä olikin aivan hirveästi fanserviceä. Pojille. No jaa, mitäs pienistä.

Piirtelin myös itseni ja ystäväni Inkan pariksi erittäin tunnetuksi taikatytöksi. Oli tarkoitus piirtää myös kolme muuta kaveriani, mutta se sitten jäi, syystä ja toisesta.



maanantai 6. huhtikuuta 2009

He-ooooH!

29.3.2009
Jostain syystä tuli aivan hillitön hinku piirtää alastomia miehiä. Itse asiassa vieläkin tekee mieli piirtää komeita, hyväkroppaisia poikia ilman rihmankiertämää. Yllä olevaa aloin piirtää tuossa aiemmin viikolla, sellattee luonnostyyppinen, en turhia paineita ottanut oikeaoppisesta anatomiasta ja sellaisesta. Huomaa, että täytyy harjoitella rutkasti vielä vartalon piirtämistä rintakehästä alaspäin. Ja miksei ylöspäinkin. Väritin tämän aika nopeasti, tajusin vasta myöhemmin, että olisin voinut piirtää heidät saunan laiteille (kuuma lähdekään ei tainnut olla minun oma ideani taustaksi...). Tosin silloin oikean yläkulman blondin asento olisi ollut vähän hölmö... puolivahingossa muuten piirsin hälle liian hyvän yläkropan, joten hillitsin itseäni sitten persauksen kanssa. Että näin. Toi röökikin savuttaa aika pahasti... Mutta minun tehtäväni ei ole kuvata realistisesti todellisuutta, sellainen rajoittaa tekemistä rikollisen paljon.

Tätä en alunperin ajatellut laittaa tänne ollenkaan. Mutta laitoin sitten kumminkin, on siinä sen verran haaskoja juttuja. Tai sairaita. Sisäpiirivitsejä. Että lälläslää. Olin tuohon samaiselle sivulle koonnut vähän muistiinpanoja, kun sitten aloin piirtää sille tuota hölkkäävää tyyppiä (on hällä nimikin, mutta en katso tarpeelliseksi sanoa sitä). Sitten piirsin alastoman kokin. Niistä oli silloin todella selvät visiot. Sitten piirsin ryhmästä loput kolme jäsentä ja nimesin työni Aamutoimiksi. Lehden nimen keksin, kun olin vastikään katsonut erään hassun, nyt tosin poistetun, videon, jossa Mörkö kauppaa lehtiä Muumeille. "Ostakaa nyt edes Muumien Sanomat". Sitten sain törkeän idean piirtää vähäpukeisia naisia tuomaan tiettyä kieroa ristiriitaa koko asetelmaan, koska jo alun alkaen kyseinen hahmo on luontojaan sitä tyyppiä, joka ei ole kiinnostunut Muumeista eikä pornografiasta.

6.4.2009

Juupa juu, en ole saanut mitään piirrettyä noiden ylläolevien jälkeen. En ole ollut oikealla tuulella. Istunu tietokoneella päivät pitkät. Lukenu hauskoja juttuja tvtropes.comista, kattonu APH-videoita (voisin periaatteessa mättää niitä läjäpäin tänne, mutta jos en nyt kuitenkaan... No, tämän ainakin laitan! Se on niin kaunis!).

Mutta joo, näihin tunnelmiin päättyy tiedotus. Toisella kertaa lisää asiaa.

Inka, päivitä!!

lauantai 21. maaliskuuta 2009

"Keskellä parsapenkkiä!"

Voi Muumimamma :)

Pöh, en saanut sitä puistotyötä. "Onpahan ainakin yritetty", sanoi äiti. Niinpä niin, mutta laiha lohtu se on. Turhaa työtä tein! Tosin nyt saan olla ihan rauhassa kotona ja tehdä ihan rauhassa kotitöitä, maalata navettaa, raivata metsää, ajaa ruohoa... kyllä sitä tekemistä riittää. Pitää isän kanssa sopia, josko jotain ihan kunnon palkkaa saisin.

Taas sain hupsun idean. Tässä rakkaat miehemme ovat vierailulla jonkun ihmisen (mahd. jonkun tosi tärkeän) kotona ja Ilmari menee luvatta vähän tutkimaan:

Innoitusta sain, kun tutkin lolcats.comista tallentamiani kuvia. Aika hassua, koko sarja koostuu tällä hetkellä yksittäisistä vitsikohtauksista. Niiden ympärille on tosin hyvä lähteä kasaamaan kunnollista juonta. Alkupäähän olen jo jotain juonentynkää saanut aikaan.

Pientä piiperrystä puoleltani ja turmion Rainbow S.p.A.

Okei, katsoin vähän mallia asentoon ja vaatteisiin. Se on täysin sallittua. Teki mieli kokeilla, miltä näyttää lyijykynäpiirros vesiväritaustaa vasten. Ei pahalta, mielestäni.



Vanhahko piirustus, jäänyt kesken, kun en ole jaksanut etsiä mallia miehen asennolle.

Maikkarilta tuli äsken uudehko animaatio nimeltä Huntik. Samoilta tekijöiltä, jotka teki aikoinaan Winx-clubin. Se kertoo jo aika paljon. Siis voi hyvänen aika, miksi pitää tehdä tuollaisia huonoja animaatioita, joissa on kuitenkin sen verran juonta, että mun on pakko katsoa sitä?? Minua kiusaavat, kun eivät tee kunnolla mielenkiintoisia animaatioita. >:/
Pakottavat minut pitäytymään yhä tiukemmin päätöksessäni tehdä tulevaisuudessa parempia animaatioita (mutta eikös se ole hyvä asia..?)

Äiti ilmoitti tänään tulevansa käymään. Olipa hyvä, että siivosin eilen täällä.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Älkää kysykö...


Saatat kuvitella tajuavasi kuvan idean, mutta siinä on sellaisia hiuksenhienoja vivahteita, jotka aukeavat ainoastaan asiaan perehtyneille (eli parhaille kavereilleni). Ei, en tiedä mitä päässäni liikkuu. Näkisittepä sen, jota tein samaan aikaan tämän kanssa! Se on melkein astetta pahempi. Täytyy tehdä se valmiiksi, jotta voin järkyttää teitä sillä. >:D
Nopea luonnos ja vielä nopeampi väritys.

Edit. tunti pari myöhemmin

Juupa juu. Tämä kohtaus on alkujaan eräästä muumidupista (paitsi ruudut 1 ja 2). Hahmot eivät ole yhtään näköisiä (paitsi ehkä Sini ruuduissa 2 ja 4), no, kunhan ovat suuntaa-antavia. Nopeana luonnoksenahan tämäkin alkoi. Ehkä jos nyt hirveän pirullinen haluan olla, niin laitan sitten lopulliseen julkaisuun... >:D
Tämä ajoittuu vain paria hetkeä ennen kuin he keksivät voimansa.